mä piilotan mun kyyneleet

 Mä oon tipahtanut taas johonkin,

jonnekin sinne missä mä olen ollut aiemmin.

Se ääni mun päässä puhuu mulle taas,

kertoo mulle kuinka oksettava mä olen.

Viillä, viillä jo, taas niitä syviä viiltoja.

Ja mä vaan toivoisin, että pystyisin edes

pienen hetken vastustamaan sitä.

Raavin käsiä, syön ihan liikaa lääkkeitä,

ja juon viiniä siihen päälle.

Olipa taas fiksua.

En pysy enää todellisuudessa, 

enkä mä tiedä kuka helvetti mä olen.

Tai että minne mun pitäisi mennä,

saatika mitä mun pitäisi tehdä.

Kirjoitetaan tästä sulle nyt tätä sairaslomaa,

ja auton rattiin sulla ei ole mitään asiaa.

Istun etupenkillä, ja lipsun taas johonkin

ihan toiseen todellisuuteen. 

Enkä mä voi sille mitään.

Ajaessani omaa autoa,

toivon että voisin kääntää

siihen vastaantulevien kaistalle.

Ettei musta jäis jäljelle mitään.

Joka päivä mä mietin vaan sitä,

että miksen voi olla normaali.

Miksi mä en pysty olla yksin kotona,

kun silloin sä alat taas puhua mulle.

Puhut mulle vaan aina sitä samaa,

asioita joita mä olen kuullut aiemminkin.

Kuinka onsettava mä olen,

kuinka mun pitäisi vaan kuolla.

Ja mä toivon joka kerta,

että uskaltaisin toteuttaa sen

mitä sä mulle sanot.

kurista mua niin pitkään, etten pysty hengittää

Kun mä katson peiliin,
mä en näe mitään positiivista.

Pelkkää epäonnistumista.
Ihan kerta toisensa perään.

Sä huudat mulle,
haukut mua huoraksi,
kuristat niin että luulen
kuolevani siihen paikkaan.

Sä lyöt mua,
sanot, että ansaitsen sen.
Huora.

Viikon päästä pyydät anteeksi,
ja mä annan - tottakai.
Koska uskon taas jälleen,
että sä rakastat mua enemmän kuin mitään.

Mä en kai ansaitse mitään muuta.

ei mua tarvitse hoitaa

musta tuntuu,
että tää koko juttu hajoaa
pieniksi palasiksi.

mä vihaan itseäni niin paljon.
sä olet saanut mut vihaamaan,
juuri kun mä aloin hyväksyä.

ääni mun päässä sanoo,
että mä olen oksettava.
lihonut ainakin 10 kiloa.
mun naamassa ei ole
yhtään mitään positiivista.

mun pitäisi urheilla,
koska ethän sä halua koskea
jos olen vaan lihava.

se ääni, se käskee.
se puhuu mulle rumasti.
viillä, viillä jo.
sä olet täysin epäonnistunut.

mä melkein toivoin,
että olisin ajanut kolarin.
että muhun sattuis.

mä melkein toivoin,
etten ois herännyt enää tänään.

mä olen huono.

joo en tarvii kainaloa nyt

tää jatkuu vaan samanlaisena
päivästä toiseen, koko ajan.

koko ajan mä vaan luulen,
tai oikeestaan tiedän,
että sä et halua mua enää.

tuntuu, että sä väkisin oot
siinä mun vieressä,
koska sä tiedät että mä
teen sun eteen kaikkeni.

eiks sun silloin pitäis kans
tehdä mun eteen kaikkes?
etkä sä edes yritä.

sä haluat mulle koko ajan
pelkästään pahaa oloa.
sanot että sä nautit siitä,
kun mä tunnen olevani
hajoamassa.

sä nautit siitä,
kun mä olen
epävarma,
peloissani
tai ahdistunut.

sä et enää kehu mua mitenkään,
et halua pitää musta kiinni.
etkä sä enää halua mua,
edes sitä vähää mitä vielä jokin aika sitten.

mä pelkään ihan koko ajan,
että milloin vedät sen maton
mun jalkojen alta ja mä kaadun.

mua sattuu,
koska mä rakastan.

rakastan niin paljon,
ettei kukaan edes tiedä.

voisitko sä tehdä jonkin päätöksen,
äläkä roikuta löysässä hirressä.

koska mä en jaksa tätä,
ainakaan hirveän pitkään enää.

sä musta teit naurettavan

musta tuntuu vaan koko ajan siltä,
että mä olen ihmisille vaan taakka.
joku jota on vaan pakko pitää mukana,
vaikkei seura kiinnosta yhtään.

säkin edelleen sanot mulle,
että sä rakastat mua.

silti sun sanat kaikuu mun päässä:
sähän raapisit itses hengiltä,
jos mä nyt katoaisin sun elämästä.pidätkö säkin mua pakon edessä
siinä sun vieressä?

kun musta vaan tuntuu,
että mä en riitä sulle nyt.
en usko, että mä koskaan
tulisinkaan olemaan sulle tarpeeksi.

mä en jaksais edes nousta sängystä aamulla,
mutta mä nousen, koska mä haluan nähdä sut.
olla edes hetken sun kainalossa.
vaikka tää kaikkihan voi loppua ihan milloin vain.
mä toivon ettei tää lopu,
koska mä rakastan sua.
enemmän ku mitään.
mun pitäis jaksaa olla koko ajan
samanlainen kun mä olin joskus.
sellainen positiivinen ja iloinen.
joka jaksaa ajaa autoa vuorokauden ympäri,
eikä edes valita siitä.

mut mä en enää jaksa,
ja sä sanot että
mun pitäisi mennä osastolle.

mul on ovi auki, mä en oo koskaan yli susta.

Mä haluaisin oikeasti

olla jollekin se ykkönen.

Ei aina se, joka on varasijalla.

Koska musta tuntuu vaan,

että mä en kelpaa.

Etten mä riitä tälläisenä.

Että mussa on jotain vikaa.

Sä oot mulle kuitenkin nyt,

ja aina se ensimmäinen.

Sua mä ajattelen kun mä herään,

ja kun mä käyn illalla nukkumaan.

Sun kainaloon mä haluisin käpertyä,

silloin kun on oikeesti paha olla.

Sulle mä haluaisin soittaa,

kun mä taas kolaroin mun auton johonkin.

Voitais yhdessä nauraa,

että miten mä taas onnistuin.

Sulle mä haluaisin tehdä aamupalaa,

ja sanoa "huomenta rakas"

Kuiskata joka ilta sun korvaan,

"minä rakastan sinua"

Käydä sun kanssa rannalla,

käydä terassilla, saunomassa.

Ajella yömyöhään,

kiertää uusia paikkoja.

Nähdä ystäviä.

Haluaisin olla sun kanssa, 

olla ylpeä että mulla on jotain

noin täydellistä.

Että sä oisit vaan mun.

Sä lupaat että se tapahtuu,

että joku päivä sä oot mun.

Saan nukahtaa sun kainaloon,

saan tehdä sulle aamupalaa.

Sä et vaan sano, että milloin.

Kauanko mun pitää vielä odottaa?

Odotanko mä sua turhaan rakas?

Mikset sä tuu mun viereen nukkumaan,

pitämään mua kainalossa,

nyt kun on paha olla?

Mä oon oottanu yli vuoden,

ja ootan vielä vaikka toisen.

Vaikka toisaalta en jaksais,

kun en mä tiedä mitä tapahtuu.

Musta tuntuu silti, että

sä oot kaiken tän arvoinen.

Haluun vaan tietää,

että valehteletko sä mulle?

Oonko mä sulle aina vaan se

autonkuljettaja, joka on niin helppo

kierittää pikkusormen ympärille.

Ja taas mä viillän,

yli vuoden jälkeen.

Muttakun se helpottaa.

Ei oikeastaan,

mutta hetkeksi.

Mua sattuu,

olisitpa sä täällä

pitämässä kädestä.

Sanomassa mulle, 

ettei oo hätää.

oon aiemmin tippunut

mä luulin, että sä oisit erilainen.

sä olit aluksi niin täydellinen.

musta tuntui että mä riitän.

mut nykyään sä suutut joka asiasta,

enkä uskalla tehdä enää mitään.

silti sä sanot että rakastat mua.

mäkin rakastan sua ihan liikaa,

mutta mä oon vaan niin loppu.

sun puheet ja teot ei oikeastaan

enää kulje käsi kädessä.

sä et koske muhun enää samalla tavalla,

niin että sait perhoset lentämään mahassa.

kun sä suutelit, tuntui siltä

kuin jalat lähtis alta ihan samantien.

nykyään se tuntuu niin väkisin väännetyltä.

ihan kuin roikuttais löysässä hirressä,

ja koko ajan saa pelätä.

että milloin tää loppuu.

kaveri tarjoaa mulle savut,

ja mä poltan ihan liikaa.

mutta ainakin mä hymyilin.

ja mun tekee mieli satuttaa itseäni,

ihan jokaikinen helvetin sekunti.

tekis koko ajan mieli olla sekasin,

ettei mun tarvis koko ajan miettiä.

miettiä sitä et millon tää kaikki loppuu.

silti mä vaan rakastan sua ihan liikaa.

enkä haluais päästää irti.

ikinä.