musta tuntuu että ketään ei kiinnosta,
vaikka mä putoan taas.
sinne samaan mustaan tyhjyyteen.
missä mä olin silloin joskus.
tuntuu niin helpolta vaan
päästää irti ja luovuttaa.
koska eihän mulla oo merkitystä,
mä olen ystäville vain itsestäänselvyys.
eihän ne silloin ole edes ystäviä?
en jaksaisi nousta aamuisin sängystä,
mennä kouluun ja opiskella.
vaikka olen sillä alalla millä halusinkin.
säkään et enää puhu mulle,
vaikka sä piristäisit mua niin paljon.
jos mä vaan saisin otteen
tästä elämästä uudestaan.
jos joku joskus kysyisi,
mitä mulle oikeasti kuuluu.
mutta ei kukaan kysy,
koska mähän olen aina ollut se,
jolla ei ole koskaan mitään hätää.
paitsi nyt.
en jaksa enää.