mä luulin, että sä oisit erilainen.
sä olit aluksi niin täydellinen.
musta tuntui että mä riitän.
mut nykyään sä suutut joka asiasta,
enkä uskalla tehdä enää mitään.
silti sä sanot että rakastat mua.
mäkin rakastan sua ihan liikaa,
mutta mä oon vaan niin loppu.
sun puheet ja teot ei oikeastaan
enää kulje käsi kädessä.
sä et koske muhun enää samalla tavalla,
niin että sait perhoset lentämään mahassa.
kun sä suutelit, tuntui siltä
kuin jalat lähtis alta ihan samantien.
nykyään se tuntuu niin väkisin väännetyltä.
ihan kuin roikuttais löysässä hirressä,
ja koko ajan saa pelätä.
että milloin tää loppuu.
kaveri tarjoaa mulle savut,
ja mä poltan ihan liikaa.
mutta ainakin mä hymyilin.
ja mun tekee mieli satuttaa itseäni,
ihan jokaikinen helvetin sekunti.
tekis koko ajan mieli olla sekasin,
ettei mun tarvis koko ajan miettiä.
miettiä sitä et millon tää kaikki loppuu.
silti mä vaan rakastan sua ihan liikaa.
enkä haluais päästää irti.
ikinä.